Vedenpaisumus aloittaa uuden Lyran kirjat fantasia-trilogian ehkä turhankin verkkaisesti

Onko teille käynyt koskaan niin, että teos, jota olette todella odottaneet olisikin yllättäen osoittautunut pettymykseksi? Hassu kysymys sinänsä, sillä uskon näin tapahtuneen lähes jokaiselle.

Philip Pullmannin Vedenpaisumuksen kaltaista pettymystä tulee itselleni harvoin eteen. Jo lukukokemuksen muistelu vihlaisee, sillä sydämessäni tulee olemaan aina erityinen paikka Universumin tomu -trilogialle, Lyralle ja Iorek-jääkarhulle. Saattaakin olla, että odotukseni Vedenpaisumuksen suhteen olivat paisuneet turhan tähtitieteellisiin mittoihin.

Vedenpaisumuksen alussa majatalossa koulunkäynnin ohella apulaisena viihtyvä 11-vuotias Malcolm kohtaa nunnaluostariin turvaan sijoitetun pienen Lyran. Vauva tuntuu herättävän mielenkiintoa yhdessä sun toisessa luostariin poikkeavassa muukalaisessa ja löytää nopeasti erityisen paikan myös Malcolmin sydämestä. Erinäisten vaiheiden ja valtavan tulvan yllätettyä kylän Malcolmilla ja majatalossa myös auttavalla Alicella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pakoon Malcolmin rakkaalla La Belle Sauvage -veneellä. Heidän kannoillaan rynnii myös tarinan ilmeinen pahis eli Bonneville seuranaan irvokas hyeena-daimoni.

Miksi en innostunut tästä uuden Lyran kirjat -trilogian avausosasta? Romaani sijoittuu aikaan ennen Universumin tomu -trilogiaa. Se alkaa lupaavasti mutta etenee turhan verkkaisesti. Kerronnan mielenkiintoisimpia elementtejä kuten kirkon fundamentalistisen toiminnan ilmentymistä Malcomin koulussa käsitellään ohimennen ja ohueksi jää myös kirkon vastavoimana toimiva tohtori Hannah Relf aleometreineen. Malcolm kyllä huitelee reippaasti paikasta toiseen mutta tunnen silti oloni lukijana hieman ulkopuoliseksi.

Tulvaan ja sitä seuraaviin tapahtumiin tuhrautuu puolet romaanin pituudesta. Jossain vaiheessa tilanteesta toiseen nytkähtelevä seikkailukuvaus alkaa jo puuduttaa. Malcolmin ja Alicen merellä kohtaamat olennot eivät sykähdytä eivätkä lumoa kuten Universumin tomu -trilogian maagisimmat kohtaukset aikoinaan.

Eniten tarinassa nautin Malcolmin ja Lyran välisistä hetkistä ja heidän muotoaan muuttavien daimonien kuvailusta. Harvoin lapsen ja vauvan välistä lähes nonverbaalia kommunikaatiota kuvataan tämänkaltaisella hellyydellä ja vivahteikkuudella. Hahmona Alice on myös virkistävän persoonallinen ja omaehtoinen. Malcolm taasen kaipaisi lisää särmää ja hänen perhetaustastaan olisi ollut mielenkiintoista tietää enemmänkin.

Pullmann on aiemmin ihastuttanut minua hurjalla mielikuvituksellaan ja tinkimättömällä rohkeudellaan. Välillä tuntuukin, kuin hän olisi Vedenpaisumusta kirjoittaessaan jotenkin pidätellyt, ei olisi aivan uskaltanut päästää irti. Tarina etenee kyllä jouhevasti, mutta ikävä kyllä myös varsin ennalta-arvattavasti. Ehkä se lähtee kunnolla lentoon seuraavissa jatko-osissa? Näin toivon.

Pullman_preview.jpg;jsessionid=6rls9ywuuqr51eyc6of7nbzoo
Philip Pullman, Author. Photographed by Michael Leckie in Oxford 11th January 2017

Philip Pullmann
Vedenpaisumus
La Belle Sauvage
Kääntänyt Helene Bütsow
687 sivua
Otava, 2018

Romaani Otavan sivuilla!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s