Kuusi syytä kiinnostua Elizabeth Stroutin romaanista Nimeni on Lucy Barton

Ymmärrän Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton -romaanin suosion, vaikka se itselleni jäikin itselleni vähän etäiseksi. Uskon tämän kuitenkin johtuvan enemmänkin omasta mielentilastani kirjan lukemisen hetkellä, kuin itse teoksesta. Siksi päätinkin tutustua nyt lukemisen jälkeen syvällisemmin romaaniin ja kirjailijaan sen takana. Syntyneiden huomioiden ja luonnollisesti itse romaanin herättämien vaikutelmien pohjalta kokosin yhteen kuusi syytä kiinnostua Lucy Bartonista.

Tammen sivuilla kirjaa kuvaillaan seuraavanlaisesti:

”Romaanin päähenkilö Lucy Barton toipuu newyorkilaisessa sairaalassa pitkään. Vakava ja mietteliäs Lucy kaipaa perhettään, mutta aviomies ei pidä sairaaloista eikä ehdi viikkoihin paikalle. Sen sijaan eräänä päivänä sairaalasängyn vieressä istuu Lucyn äiti. He eivät ole tavanneet vuosiin, ja menneisyydessä on paljon sellaista, mitä ei voi sanoa ääneen. Niinpä he puhuvat muista asioista, ja niiden tarinoiden välistä lukija näkee Lucyn ankeaan lapsuuteen köyhässä ohiolaisessa kylässä. Äidin ja aikuisen tyttären välillä on jännitteitä mutta myös rakkautta, jota ei voi tavallisin keinoin ilmaista. Elizabeth Strout kertoo Lucy Bartonin tarinan vaatimattomista oloista newyorkilaiseksi kirjailijaksi kirkkaalla, niukalla tyylillä, joka paljastaa enemmän kuin peittää.”

Ja se on varsin taidokas tiivistelmä vain 163 sivuisesta pienoisromaanista!

Mutta sitten listaukseeni:

1. Koska en ollut aiemmin kuullut Elizabeth Stroutista, tahdoin tietysti selvittää, kuka hän on. Wikipedia kertoo, että kyseessä on 62-vuotias yhdysvaltalainen kirjailija, jonka Pulitzer palkitusta Olive Kitteridge teoksesta HBO on tehnyt myös minisarjan. Kirjailijaksi Strout tiesi haluavansa nuoresta asti.

»Minulla oli niin kova halu kirjailijaksi, että ajatus siinä epäonnistumisesta tuntui ihan sietämättömältä. En nuorena tosiaankaan sanonut kenellekään, että haluan kirjailijaksi, koska olisin saanut osakseni pelkästään sääliviä katseita. Sitä en halunnut.”

 

2. Nimeni on Lucy Barton on saanut poikkeuksellisen innokkaan ja ihastuneen vastaanoton niin bloggareilta kuin kriitikoiltakin. Romaanilla on Goodreadsissa hurjat 82,464 arviota, mikä on enemmän, kuin millään hetkeen lukemallani teoksella. Nimeni on Lucy Barton on koskettanut monia.

 

3. Stroutin kirjoitustyyli toi itselleni hetkittäin mieleen Tove Janssonin. Kerronta on päällisin puolin pelkistettyä, korutontakin (vaikkakin kieli itsessään on hyvin kaunista ja kuulasta) mutta ihmisten välisistä arkisista hetkistä ja kohtaamisista kirjoittamalla Strout kuvaa samalla ihmismieltä sen koko ristiriitaisuudessa ja vivahteikkuudessa.

 

4. Kirjan päähenkilö, Lucy, palaa sairaalassa ollessaan takautumin lapsuuteensa ja lapsuudenkotiinsa. Lucyn perhe oli todella köyhä, kunnon lämmitystä ei heidän autotallikodissaan ollut ja usein Lucy jäikin koulupäivien jälkeen koulurakennukseen lämmittelemään. Itse akateemisesta perheestä lähtöisin olevan Stroutin tapaa kertoa köyhyydestä hienovireisesti ja ilman etuoikeutetun katseen latautuneisuutta tahtoisinkin erityisesti kiittää.

 

5. Nautin myös erityisesti siitä, miten Strout kuvaa Lucyn kasvua kirjailijaksi ja Lucyn kiehtovaa kirjoittamisen opettajaa, Sarah Paynea.

”Joskus ajattelen Sarah Paynea, sitä miten hän sai vaivoin sanotuksi nimensä sinä päivänä, kun tapasin hänet vaatekaupassa. Minulla ei ole aavistustakaan, asuuko hän edelleen New Yorkissa; uusia kirjoja hän ei ole kirjoittanut. En tiedä mitään hänen elämästään. Mutta ajattelen, miten uupunut hän oli opettaessaan. Ja muitan miten hän puhui siitä, kuinka meillä kaikilla on vain yksi tarina, ja ajattelen, etten tiedä mikä hänen tarinansa oli tai on. Pidän hänen kirjoittamistaan kirjoista. Mutta en silti pääse eroon tunteesta, että hän karttelee jotain.”

 

6. Lucy Bartonin elliptinen kerronta ja napakat, lyhyen konstailemattomat lauseet vaativat pysähtymään, jotta lukijaan luottavasta kerronnasta saa mahdollisimman paljon irti. Lucyn pintaan pulpahtelevien muistojen kautta muodostuu kuitenkin vahva ja elävä kuva ihmiselämästä, jota niin monimutkainen äitisuhde kuin lapsuuden tunneköyhyys varjostavat, mutta joka silti läikehtii kuin valo veden pinnalla.

Elizabeth Strout
Nimeni on Lucy Barton

My Name Is Lucy Barton (2016)
Kääntänyt: Kristiina Rikman
163 sivua
Tammi, 2018

 

Romaani Tammen sivuilla!

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Kuusi syytä kiinnostua Elizabeth Stroutin romaanista Nimeni on Lucy Barton

  1. Hieno analyysi! En minäkään ensin innostunut, mutta sitten: ottaa aikansa, tällainen ”hiljainen” kirjoitustyyli. Ihmisten välisten yhteyksien – tai niiden puutteen – kuvaus on loistavaa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s