Marjo Vilkon Vilpitön sydän vangitsee ja haastaa lukijansa

”Myöhemmin, rakastuneina, haluaisimme mielellämme muistaa tarkemmin tuon ensimmäisen kohtaamisen. Meitä kiehtoo ajatus siitä, että pääsisimme todistamaan sitä uudestaan puolueettomina tarkkailijoina. Haluaisimme peilata siihen senhetkisiä tunteitamme ja katsoa, löytyisikö myyttisesti muuttuneesta hetkestä tiedostamattomaksi jääneitä merkkejä siitä, mitä tulisi tapahtumaan – löytyisikö sieltä tuleavan rakkauden enteitä.”

On romaaneja ja on romaaneja, joilla on elävänä värisevä ja sykkivä sydän. Marjo Vilkon Vilpitön sydän kuuluu näistä jälkimmäisiin, sillä se on niin täynnä elämää, että tuntuu kuin romaanin kertoja istuisi vieressä ja hengittäisi, välillä varoen koskettaisikin.

Vilpitön sydän on autofiktiivinen romaani, mutta olennaista minulle ei sitä lukiessani ollut kerronnan mahdollinen henkilökohtaisuus vaan se, miten kirurgisen tarkasti ja autenttisella herkkyydellä läpivalaisten se kuvaa minäkertojansa mielen ja sydämen liikkeitä. Olen lukenut paljon ja täytyy todeta, että en muista koskaan kohdanneeni näin voimakasta minäkerrontaa juuri rakkaudesta, rakastumisesta ja niistä kaikista sen vivahteista, joiden kuvaamisen mahdottomuus on kuin lämmin syli ja untakin syvempää.

Vilkko tavoittaa kauniissa proosassaan kuitenkin jotain, mikä lukiessa saa usein pysähtymään ja palaamaan lukemiinsa lauseisiin, pohtimaan niitä, kirjoittamaan ne muistiin. Romaanin kerronta on samalla sekä tinkimättömän tarkkaa että lukijaa kunnioittavaa ja hänen tulkinnalleen ja tunteilleen tilaa antavaa.

”Kuitenkaan en odottanut hänen sanovan mitään enempää. En sanoja rakkaudesta, en puhetta ikuisuudesta. En tuntenut tarvitsevani sitä. Koska tiesin jo. Rakkauden alkuun liittyvän epäröinnin vaistoaa helposti, koska se on niin haurasta aikaa. Pienistä eleistä, väistävistä katseista, tyhjyydestä, joka jää sinne minne odotetaan sanoja, kosketuksia. Ja vaikka rakastunut haluaa kieltää nuo merkit, hän ei voi mitään niiden herättämälle epämukavuuden tunteelle, pelolle, joka saa hänet melkein toivomaan, ettei hänen tarvitsisi nähdä rakastettuaan, että saisi vain yksinäisyydessä unelmoida tästä ja vahvistaa näin katteetonta uskoaan. Mutta minä halusin ja ja janosin händä häntä, koska kaikessa yhteydenpidossamme vaistosin aidon vahvistuksen tunteilleni. Pelkäsin vain yksin ollessani, kun minulla ei ollut häneen välitöntä yhteyttä.”

Romaanin alkuasetelmassa minäkertoja Franka kohtaa Alvarin, joka on palkattu Frankan lapsen, Leon henkilökohtaiseksi avustajaksi päiväkotiin. Alvarin välitön ja rento asenne tekee Frankaan vaikutuksen ja mutkien kautta Alvar päätyy hoitamaan päiväkodissa haasteita kohdannutta Leoa Frankan ja tämän miehen kotiin.

Franka on sitoutunut mieheensä avioliitonkin kautta mutta suhde rakoilee ja Frankan tunteet Alvaria kohtaan syventyvät vuosien kuluessa. Alvar muuttaa ulkomaille opiskelemaan mutta yhteys Frankan ja hänen välillään pysyy, ja heidän välisensä sähköpostinvaihto ei juurikaan eroa kirjeiden kirjoittamisesta, niin intiimejä ja intensiivisen romanttisiakin heidän viestinsä toisilleen ovat.

Franka havahtuu rakastuneensa. Nautin todella siitä, miten Vilkko kuvaa etenkin näitä vaiheita Frankan elämässä. En muista, milloin viimeksi olisin tällä tavoin palannut takaisin omiin muistoihini, elänyt uudelleen minuun lähtemättömän jäljen jättäneitä hetkiä.

”Kuitenkaan en odottanut hänen sanovan mitään enempää. En sanoja rakkaudesta, en puhetta ikuisuudesta. En tuntenut tarvitsevani sitä. Koska tiesin jo. Rakkauden alkuun liittyvän epäröinnin vaistoaa helposti, koska se on niin haurasta aikaa. Pienistä eleistä, väistävistä katseista, tyhjyydestä, joka jää sinne minne odotetaan sanoja, kosketuksia. Ja vaikka rakastunut haluaa kieltää nuo merkit, hän ei voi mitään niiden herättämälle epämukavuuden tunteelle, pelolle, joka saa hänet melkein toivomaan, ettei hänen tarvitsisi nähdä rakastettuaan, että saisi vain yksinäisyydessä unelmoida tästä ja vahvistaa näin katteetonta uskoaan. Mutta minä halusin ja ja janosin händä häntä, koska kaikessa yhteydenpidossamme vaistosin aidon vahvistuksen tunteilleni. Pelkäsin vain yksin ollessani, kun minulla ei ollut häneen välitöntä yhteyttä.”

Alvarin toiveissa on kuitenkin oma lapsi, ja tuon toiveen kautta suhde muuttuu avoimeksi, toisin sanoen polyamoriseksi. Hetkittäin Franka myös viittaa Alvariin ”patologisena ihastujana”, ja monin tavoin latautunut tilanne synnyttää parin välille ristiriitoja mutta myös mahdollisuuden kohdata yhä kokonaisvaltaisemmin ja avoimemmin.

Polyamorisia rakkaustarinoita on fiktiossa kuvattu harmillisen vähän. Vilpittömässä Sydämessä hienoa on etenkin se, että kerronta ei kiirehdi tapahtumasta toiseen vaan malttaa pysähtyä merkittäviin tilanteisiin Frankan ja Alvarin välillä etenkin silloin, kun heidän suhteensa avautuu ja Alvar alkaa etsiä potentiaalista äitiä lapselleen. Ymmärrän valinnan pysyä vain yhdessä minäkertojassa mutta etenkin näinä hetkinä olisin kaivannut myös Alvarin ääntä. Toisaalta lukija pääsee hengästyttävän, uuvuttavankin lähelle Frankaa, niin lähelle kuin sanojen kautta on vain mahdollista.

Vilpitön sydän on romaanina uniikki ja esikoisena poikkeuksellisen vahvaääninen. Kuuteensataansivuun mahtuu paljon ja onkin suoranainen nautinto seurata Frankan ja Alvarin suhdetta niin monenlaisten vaiheiden ja vuosien ajan. Teemaattisesti kerronta aukeaa moneen suuntaan, kokonaisuuden rakenne on samalla orgaanisen vapaa ja taidokkaan hallittu.

Vilpitön ihailuni!

”Minua avoin suhde ei muuttanut avoimemmaksi. Päinvastoin, huomasin olevani entistä varovaisempi, valitsevani entistä huolellisemmin, mitä kerroin ihmisille itsestäni. Olin alkanut ajatella, että avoimuus oli yliarvostettua. Mitä pidemmälle olimme Alvarin kanssa päässeet, sitä useampi vuosi oli kulunut, sitä vähemmän ymmärsin ainaista avoimuuden tavoittelua ja sitä enemmän minua oli alkanut kiehtoa peittäminen ja salaaminen – se miten paljon on asioita, joita emme tiedä emmeäkä koskaan voikaan tietää toisistamme. Se, miten asioiden itsellään pitäminen voi, sopivassa määrin olla jopa terveempää kuin rajoittamaton avoimuus – joka ei kuitenkaan koskaan ole täysin rajatonta, täydellistä.”

 

vilkko_marjo_2017

 

Marjo Vilkko
Vilpitön sydän
588 sivua
S&S, 2018

Kirja kustantamon sivuilla

Marjo Vilkon kuva : Mikko Rasila

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s