Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin

”Hänellä oli vihreä takki. Tiedän sen, näin sen itse. Hän käveli vihreässä metsässä, ja hänen vierellään kulki tiikeri.
Hän käveli vihreässä metsässä, ja hän katseli lehvästöjä. Näen että valo säkenöi hänen hiuksissaan. Ne ovat samanväriset kuin tiikerin turkki. Hän kulkee yksin. Hän ei ymmärrä miksi hän on yksin. Mutta hänellä on tiikerinsä. Hänellä on tiikerinsä. Hänellä oli tiikerinsä. Hän laskee kätensä sen vahvan selän päälle, ja näen että hän on suruton. Nyt tie kääntyy, hän katoaa mutkaan, polku vie hänet entistä syvemmälle vihreään metsään. Hän katosi metsään. Hän oli suruton. Hän ei ymmärtänyt miksi hän oli yksin. Hänen vierellään kulki tiikeri.”

Naja Marie Aidt menetti lapsensa, 25-vuotiaan Carlin äkillisesti ja odottamatta.
Tähän hetkeen ja sitä seuraaviin päiviin Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin -romaanissa palataan yhä uudelleen, niin sairaalassa kuin Carlin perheen kotonakin. Toteutus on fragmentaarinen, samanaikaisesti kaoottinen ja yhtenäinen kokoelma välähdyksen kaltaisia hetkiä ja muistoja, paljaudessaan ja ehdottomuudessaan läpitunkevaa nykyhetkeä, päiväkirjamerkintöjä sekä aihetta koskettavia sitaatteja esim. Walt Whitmanilta ja Denise Rileyltä.

Jo taidokkaalla rakenteellaan Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin kertoo siitä, mistä on lähes mahdoton kertoa. Se on samalla orgaaninen ja kuin sattumien sommittelema, kuten on ihmiselämäkin kaikessa hauraudessaan.

”Minä ajattelen, mitä tämä on, mitä tämä on? Tuntuu kuin näkisin unta. Palelen, tärisen. Tuntuu kuin elämä tihkuisi minusta. Sitten alan taas huutaa, ja huuto kuulostaa siltä että se tulee jostakin syvältä alkutilasta, ääni ei ole minun, ja kuulemani ääni pelästyttää minut järjiltäni. Ääni tuskin pääsee minusta ulos, tuskin pystyn vetämään henkeä. Minusta on tullut joku muu.”

Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin vaatii lukijaa pysähtymään ja hiljenemään. Kirjaa tahtoo lukea yksin, välillä pysähtyen, takaisinpäin palaten, uudelleenlukien. Kokemus on intiimi, kuin istuisi kirjailijan kanssa samassa huoneessa,  hänen katseensa ja sanojen painon tuntien.

Aidt kirjoittaa niin surusta kuin rakkaudestakin. Lukija on hänen rinnallaan, samalla etäällä ja intiimin lähellä, kivun ja surun sisimmässä. Carl on yhä läsnä, hänen huoneessaan löytyneissä runoissa, tärisevien käsien pitelemissä valokuvissa, perheen ystävien sanoissa ja läsnäolossa, hetkissä juuri heräämisen jälkeen.

”Makasin valveilla koko yön ja tuijotin pimeyteen, ja yhtäkkiä tuntui kuin pimeys olisi täynnä valkoisia varjoja, varhoisia harsoja jotka liikkuivat limittäin, se oli melkein kuin tanssia, se oli orgaanista, tuntui kuin pimeydessä olisi aineellistunut toinen ulottuvuus, ja suljin silmäni ja avasin ne uudestaan, ja valkoiset varjot tai harsot olivat siinä vieläkin, niiden tanssi oli lennokasta, liikkeissä oli suurta ja omalaatuista voimaa, limittäin ja lomittain, kuului vaimeaa huminaa, tuntui kuin katsoisi raosta toisenlaiseen olemassaoloon, makasin valveilla koko yön, kunnes tulisi valoisaa ja valkoinen kangas katosi, haihtui valoon, en ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa sen yön jälkeen.”

Naja Marie Aidt fotograf Mikkel Tjellesen

Naja Marie Aidt
Jos Kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin
160 sivua
S&S, 2018

Kirja kustantamon sivuilla sivuilla

Naja Marie Aidt on tulossa vieraaksi Helsinki Lit:iin

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s