Kristian Smedsin Tabu koskettaa ja vaatii tilansa

Koska koen, että Kristian Smedsin Tabu vei minut teoksena maagisen ja samalla harvinaisen kokemuksen äärelle, päätin kirjoittaa Tabusta osittain vuoropuheluna Johanna Korhosen Kun pyhän puutteesta tulee paha -kolumnin kanssa. Kolumni on minulle tärkeä ja läheinen ja palaan sen äärelle yhä uudelleen.

”Otan riskin ja kirjoitan aiheesta, jonka käsittely sanomalehdessä on hankalaa: pyhästä, pyhyyden kokemisesta. Uutista siinä ei ole, tolkullista otsikkoa siitä ei voi tehdä, ja haastateltavaksi suostuu enintään joku jo ennestään hurupääksi tiedetty.”

Silti itse asia on monelle tuttu. Pyhä on universaali kokemus, uskontoja laajempi ilmiökenttä. Joku kokee pyhän syvässä hengityksessä, toinen kävelyretken hiljaisuudessa, kolmas näkee sen lapsen silmissä. Tavallisin, uskaltaisinko sanoa jopa arkisin –tapa pyhän kohtaamiseen, on monelle taide: pyhyys koskettaa musiikissa, liikahduttaa kuvassa, puhuttelee sanoissa tai pakahduttaa esityksessä. Se on jotain vielä enemmän kuin tavallisen mahtava taide-elämys.”

21264517193_d82ac7af36_k

Muistan Tabusta jälkikäteen vain välähdyksiä ja hetkiä. Muistan, mitä se sai minut tuntemaan. Minun on mahdoton sanallistaa sitä, enkä oikeastaan edes halua. Kokemus on intiimi, yksityinen.

Repliikkejä ei Tabussa ole, ainut puhe näytelmässä on ääninauhalta tuleva ote Timo K. Mukan Tabu-romaanista.

Minä otin sydämeni omaan käteeni
Omilla silmilläni tutkin teitäni
omilla huulillani suutelin haavani
lääkitsin kipuni
Sinua jumala
en tahdo tuntea
en tavata
en rakastaa

En kuitenkaan halua sanoa, että Tabu käsittelisi ihmisen suhdetta pyhään. Se tuntuisi liian tulkinnalliselta, siltä että kertoisin sinulle, mikä on oikea tapa tulkita teosta. Kokemuksena se kuitenkin:

”Pyhä kohottaa, antaa merkityksen, valaisee hetkeksi koko maiseman. Uskontotieteilijä Mircea Eliaden mukaan pyhä on jyrkästi erillään ”maallisesta”, tästä arkisesta ähinästä, mutta hänen kollegansa Nils Holmin mielestä pyhyyden kokemuksia voi esiintyä missä vain.”

Tabusta tekee erityisen se, että se rakentuu voimakkaasti mielikuvien, allegorioiden, visuaalisuuden ja tunnelman varaan. Teemu Nurmelinin valosuunnittelu luo lavalle voimallisia vaikutelmia ja tiloja, joihin katsoja kokee astuvansa. Pekka Kuusiston musiikki pysäyttää ja saa hengästymään kauneudellaan.

Seela Sella ja Tero Jartti tekevät raadolliset, herkät ja tinkimättömät roolityöt näytellen vain läsnäolollaan. Onneksi he eivät puhu.

21859439286_b7bd1ad633_k

”Miksi näin omituisesta ja epämääräisestä aiheesta sitten pitäisi kirjoittaa sanomalehdessä? Siksi, että ihmisyhteisö, joka ei pysty jakamaan pyhän kokemusta, on rampa – ja vaarassa rampautua vielä lisää. Kun yhteisöstä puuttuu kohottava voima, siinä syntyy tilaa laskeville kierteille: sulkeutumiselle, merkityksettömyydelle, vihalle. Pyhän taiteen vastakohta on nöyryytysviihde. Pyhän tilalle tulee paha.”

Miksi tosiaan yritän kuvata kokemustani, vangita sen sanoihin? Uskon hapuiluni tuovan kokemukseni (ja kokemuksesi) näkyväksi ja vaativan sille tilaa, jonka se tarvitsee. On kuin se kuiskaisi; Määrittele minut miten haluat, mutta minä olen sinussa ja ilman minua sinä et olisi sinä.

”Ennen vanhaan pyhyysmonopolia piti hallussaan kirkko. Pyhän kokeminen on edelleen mahdollista myös kirkossa, jos on niin kova jätkä, ettei häiriinny älyllis-eettisesti nollatasoisesta homojankutuksesta, iankaikkisesta naispappeuskitinästä ja supernopeassa tempossa juostuista jumalanpalveluksista. Näillä kirkon julkikuvaa hallitsevilla toimintamuodoilla ei ole pyhän kanssa paljonkaan tekemistä.

Olin syksyllä seminaarissa, jossa professori Tarmo Kunnas puhui pyhyydestä musiikissa. Oliko natsien Nürnbergin puoluekokous pyhä tilaisuus, jos siellä soitettiin uljasta musiikkia ja osanottajien tunnelma oli äärimmilleen kohottunut? Ei. Kyseessä ei ollut pyhä, vaan vaarallinen pseudopyhä, Kunnas vastasi kysymykseensä. Oikea, aito pyhä ei koskaan suuntaudu ketään vastaan, niin kuin ei huikea taide-elämyskään voi kääntyä kenenkään vahingoksi.”

Tabun maagisuus on juuri siinä, että koska sitä ei voi tulkita ikään kuin tietyn seulan läpi, se ei myöskään teoksena ole selkeä kannanotto minkään puolesta tai mitään vastaan. Se on valoa ja varjoa, kauneutta ja rujoutta, läsnäoloa ja kauhua. Se on ristiriitoja ja vastakohtaisuuksia. Siinä on hetkiä, jotka saavat minut unohtamaan olevani teatterissa ja pelkään, että minulle tapahtuu jotain pahaa. Siinä on kohtauksia, jotka ovat kuin unenkaltainen syleily, valona virtaavaa verta ja enkelilapsia.

21264520283_4dd65f515b_k

”Yhteisö, joka tunnistaa pyhän, ei joudu äänestämään minareettien rakennuskielloista, koska se näkee rakennelmien sijaan ihmisen ytimeen.”

Yleisö, joka on valmis ottamaan vastaan Tabun kaltaiset teokset, on valmis näkemään myös ihmisen mieleen ja sisimpään.

Lue näytelmästä Kansallisteatterin sivuilta!

Korhosen kolumnin onnistuin löytämään satunnaiselta keskustelupalstalta, joten sen julkaisupäivämäärää en valitettavasti tiedä. Luin sen ensi kertaa Helsingin Sanomista. Kursivoidut kohdat ovat kolumnista. Kolumni on tässä kokonaisuudessaan enkä ole muokannut sitä mitenkään.

__

Ohjaus: Kristian Meds
Lavalla: näyttelijät Seela Sella ja Tero Jartti, muusikko Pekka Kuusisto
Teksti: Timo K. Mukka
Ohjaus ja dramaturgia: Kristian Smeds
Neuvonantaja: Kimmo Modig
Valosuunnittelu: Teemu Nurmelin
Äänisuunnittelu: Tuuli Kyttälä
Videosuunnittelu: Pietu Pietiäinen
Pukusuunnittelu: Auli Turtiainen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s