Kun vannoutunut kaunosielu ihastui trillereihin

Bloggaaminen on monin tavoin mukavaa ja antoisaa. Erityisen paljon olen nauttinut siitä, että olen sen myötä laajentanut reviiriäni alueille, jotka muuten olisivat voineet jäädä minulta tutkimatta. Olen selannut kustantamoiden katalogeja ahkerammin ja tarkemmin kuin ennen ja poiminut muistiin monenlaisia mielenkiintoiselta vaikuttavia teoksia. Yllätyksekseni monet niistä ovat olleet viime vuosina myös trillereitä ja jännäreitä.

Myönnän, että olen aiemmin suhtautunut trillereihin ja jännäreihin enemmän tai vähemmän ennakkoluuloisesti. Olen pitänyt niitä itselleni etäisenä ja lähes samantekevänä kirjallisuuden lajityyppinä. Kuten ennakkoluulojen suhteen usein on, en nyt myöhemmin edes oikein hahmota, miksi olen näin ajatellut.

Sen tiedän, että olen vahvasti suuntautunut Joyce Carol Oatesin kuvailemiin teoksiin:

”My belief is that art should not be comforting; for comfort, we have mass entertainment and one another. Art should provoke, disturb, arouse our emotions, expand our sympathies in directions we may not anticipate and may not even wish.”

Ja jossain ajatuksieni hämärässä takakammarissa ole. uskonut, etteivät nämä ominaisuudet voi ilmetä trillereissä ja jännäreissä. Olen ollut hölmö!

Onneksi olen sittemmin oivaltanut, että taidokas, jäljen jättävä romaani vie minut lukijana niin sanotulle hämärtyneelle, intuitiiviselle alueelle. Siellä syntyy jännite sen välille, miten tarina ja kerronta etenevät ja minkä kaiken ne saavat liikehtimään ja nousemaan pintaan muistoissani, peloissani, toiveissani ja alitajunnassani. Genren tai lajityypin kanssa tällä taialla on hyvin vähän tekemistä.

Ennakkoluuloinen tosin olen yhä. Siitä piirteestä ihminen tuskin koskaan pääsee eroon ja toisinaan se myös auttaa priorisoimaan asioita. Joskus se on enemmänkin hidaste ja este. Myönnän, että luettuani Camilla Greben Kun jää pettää alta takakannen en heti innostunut kirjasta ja se jäi merkitsemättä muistiin. Myöskään Gummeruksen sivuilta löytynyt esittely ei herättänyt välittömiä hurraahuutoja, vaikka se hyvin kirjoitettu olikin.

”Emma on töissä vaateliikkeessä ja tulenpalavasti rakastunut. Jesper on kaikkea, mistä hän on haaveillut. On vain yksi ongelma: Jesper on Emman ylin esimies, firman skandaalinkäryinen toimitusjohtaja, ja suhde on pidettävä salassa.

Sitten Jesper tekee katoamistempun. Pian Jesperin ylellisestä kodista löytyy raa’asti murhattu, tunnistamaton nainen, ja Jesperistä tulee rikoksen pääepäilty.

Tapauksessa on tuttuja kaikuja, ja rikospoliisi Peter Lindgren ryhtyy tutkimaan murhaa kollegansa Hanne Lagerlind-Schönin kanssa. Heillä on yhteinen historia, mikä tuo oman hankalan lisänsä tutkintaan.”

Vuoden alussa etsin kuitenkin uutta luettavaa ja kävin toiveikkaana läpi Gummeruksen viime vuoden katalogia. Kun jää pettää alta herätti mielenkiintoni ja parikymmentä sivua luettuani innostuin todella, sillä kaikki kirjan kerronnassa kertoi siitä, että se lukemisen arvoinen. Sen maailma tempaisi heti mukaansa. Tätä piirrettä olen lähes poikkeuksetta rakastanut juuri trillereissä ja jännäreissä.

Ne ovat ihania juuri lukuromaaneina. Joskus sitä tahtoo vain paahtaa. Trillerit ja jännärit ovat usein täydellisiä siihen tarkoitukseen. Paahtamisella tarkoitan sitä, että kirjaa voi lukea vaikka koko päivän sivut sauhuten. Voi upota täysillä kirjan maailmaan. Oman keskittymiskykyni kanssa tämä voi olla vaikeaa, jos kirja on esim. kieleltään haastavampi ja ns. taiteellisempi.

Jää pettää alta oli mainio kirja. Onneksi tartuin siihen. Se on monella tavoin ansioitunut kuten useat viime vuosina julkaistut trillerit ja jännärit.

  • Rakenne toimii ja on huolella punottu, jokainen henkilö on mielenkiintoinen ja moniulotteinen
  • Tunnelma on paikoin hyvinkin intensiivinen ja romaanin tapahtumat voi ikään kuin elokuvana mielikuvituksessaan. Tätä trillereille ja jännäreille erityisen ominaista piirrettä rakastan!
  • Kerronnassa on juuri sopivasti psykologista syvyyttä
  •  Tuntuu, ettei minulle ole enää niinkään merkityksellistä kenestä kerrotaan (tarkoitan, että innostuisin vaikka imurikauppiaasta!) koska jo se miten Camilla Grebe hahmoistaan kertoo vangitsee mielenkiintoni
  • Välillä jännittää, siis ihan oikeasti jännittää ja vatsaan tulee samanlainen tunne kuin vuoristoradassa ennen viimeistä, jyrkintä laskua
  • Tarinan maailma rakennetaan kärsivällisesti ja loogisesti, sitä tarkoituksenmukaisesti ja taitavasti syventäen
  • Twisti on odotettavissa ja usein sen arvaa mutta joskus, kuten juuri Jää pettää alta:a lukiessa se onnistuu vetämään maton alta!
img_0994
Kuva: Gummerus kustannus

Camilla Grebe
Kun jää pettää alta
507 sivua
Gummerus

—-

Odottelen jo kovasti kevään uutuuksia, joita ovat esim. helmikuussa Gummerukselta ilmestyvä Claire Macintoshin Minä näen sinut ja Otavalta tammikuussa ilmestyvä Ruth Waren Nainen hytissä 10!

Suosittelen myös seuraavia:

Erik Axl Sund : Varistyttö-trilogia (Otava)

Paula Hawkins: Nainen junassa (Otava)

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä (Otava)

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (Otava)

Samuel Bjørk: Yölintu (Otava)

Clare Macintosh : Annoin sinun mennä (Gummerus)

S.K. Tremayne : Tulilapsi (Otava)

S.K. Tremayne : Jääkaksoset (Otava)

Johan Theorin: koko tuotanto, etenkin Sankta Psykon kasvatit (Tammi)

Thomas Harris: Uhrilampaat, Hannibal, Punainen lohikäärme (Gummerus)

Mitkä ovat teidän trilleri ja jännäri-suosikkejanne?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s