Kaksostytöt kurkottavat kohti toivoa ja uutta elämää

”Minne tahansa katsoi, näki kaksoiskappaleen, identtisen kaksosen. Kaikki tyttöjä. Surullisia tyttöjä, taaperoita, kaukaa tulleita, sellaisia jotka olisivat voinet olla naapureitamme. Jotkut olivat hiljaisia; istuivat olkipatjoillaan kuin linnut ja katselivat meitä tutkivasti. Kun kuljimme heidän yöpuunsa ohi, panin merkille valitut, ne jotka oli valikoita kärsimään jollain tietyllä tavalla, kun puoliskot oli jätetty rauhaan. Lähes jokaisen kaksosparin toisella jäsenellä oli vino selkäranka, kipeä jalka, silmälappu, haava, arpi, kainalosauva.”

Olin aiemmin lukenut ”kuoleman enkeliksikin” kutsutun Josef Mengelen ihmiskoelaboratoriosta, joten tarinan puitteet eivät olleet minulle vieraat. Mengele tunnetaan Auschwitzin keskitysleirin osana olleesta ”Tarhastaan”, jossa hän teki julmia ja epäinhimillisiä kokeita poikkeuksellisiksi kokeneillaan ihmisillään kuten kaksosilla, lyhytkasvuisilla ja albiinoilla. Olot Tarhassa olivat keskinmääräistä paremmat. Mengelen koekappaleita pyrittiin pitämään hengissä, jotta heistä saataisiin irti maksimaalinen hyöty.

Elävien kirjan päähenkilöt ovat Aushwitzissa elävät kaksoset, 12-vuotiaat Pearl ja Stasha. Sisarusten välinen yhteys on poikkeuksellisen vahva. Eräänä päivänä Pearl katoaa ja Stasha päättää löytää hänet ja kostaa Mengelelle, keinolla millä hyvänsä. Konar kertoo kaksosten selviytymisestä niin ihmislaboratoriossa kuin sodan päättymisen jälkeenkin.

Konar on tehnyt laajan taustatyön, jonka en koe tosin niinkään välittyvän itse romaanista. Elävien kirja etäännyttää miljöötään ja aiheitaan lukijastaan todella lyyrisellä, kokeellisella ja koristeellisella kielellään, joka välillä lähinnä ahdisti minua. Kielessä on jotain samaa kuin Emma Clinen Tytöissä, mutta holokaust-kontekstissa se tuntuu paikoin turhan vieraannuttavalta.

Tiedostan kerronnan olevan Konarin tietoinen tyylikeino, mutta itselleni herää kysymys, pystyisikö kukaan 12-vuotias tyttö Tarhan olosuhteissa oikeasti Konarin kuvaamaan mielikuvituksellisuuteen? Onko kyse dissosiaatiosta? Jään kaipaamaan enemmän konkreettisuutta, riisutumpaa ilmaisua, tunnetta siitä, että olisin todella kaksosten iholla ihmisinä, ei fantasiaolentoina.

Olen lukenut ja myös katsonut paljon holokaustiin liittyvää fiktiota enkä koe Elävien kirjan sinänsä tarjoavan ”genreen” muuta uutta kuin kontekstinsa, Mengelen Tarhan. Romaani on ennen kaikkea tarina selviytymisestä, äärimmäisistä olosuhteista, ihmisiä yhdistävästä toivosta ja rakkaudesta.

”Niin paljon maailman varjoissa! Hahmot lejuivat ja ryömivät ja konttasivat kohti arkkia. Yksikään elämä ei ollut liian vähäpätöinen. Iilimato piti puoliaan, tuhatjalkainen käyskenteli vailla huolla, kotisirkka lauloi mennessään. Soilla, vuorilla, autiomaiassa elävät olennot – kaikki ne kumartelivat ja kiemurtelivat ja syöksyilivät varjoina. Luokittelin ne kaikki, kaksi kerrallaan, ja kykyni tehdä se täsmälliseti lohdutti minua. Mutta kun hahmojen matka piteni ja liekit himmenivät, varjot alkoivat vääristyä. Selkiin kohosi kyttyröitä, raajat hajaantuivat eri suuntiin ja selkärangat liukenivat. Niistä tuli erilaisia, hirviömäisiä. Ne eivät enää tunteneet itseään.”

 

Affinity Konar. Kuvaaja: Gabriela Michanie

 

Affinity Konar : Elävien kirja

Mischling

462 sivua
WSOY

Elävien kirja #kirja-sivustolla!

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s