Rakkaus on kesyttämätön lintu

Monien pääkaupunkiseudun teattereiden ja Helsingin Kansallisoopperankin ollessa ansaitulla kesätauolla, on sydämeeni alkanut hiipiä haikeus ja kaipuu noihin minulle jo  rakkaiksi muodostuneisiin katsomoihin. Ilahduinkin valtavasti kun huomasin Finnkinon Event Cineman ottaneen MET:in Carmenin kesäohjelmistoonsa. Vihdoin näkisin tämän tyttöystäväni minulle koko yhdessäolomme ajan hehkuttaman klassikon!

Kuten monien aikamme klassikoiden oli Georges Bizet’n säveltämän ja Prosper Mériméen pienoisromaaniin perustuvan Carmenin vastaanotto aluksi ristiriitainen. Kiehtovaa on myös se, että 1975 ensi-iltansa saanut Carmen oli aikakautensa ensimmäisiä ellei ensimmäinen ooppera, joka käsitteli muidenkin kuin kuningaallisten tai ylimystön elämää. Carmenin pääosassa oli vahva ja omaehtoinen romaninainen, jonka avoin itsellisyys ja aistilisuus erosivat paljon aikansa kontekstin naiskuvasta ja -presentaatioista.

carmen-garanca-as-carmen_7941-l

Oopperan alussa Espanjan Sevillassa kokematon ja ”viaton” kopraali Don José (Roberto Alagna) vangitsee häiriötä torilla aiheuttaneen Carmenin (Elīna Garanča). Carmen kuitenkin viettelee Josén ja pääsee näin pakenemaan. José rakastuu palavasti Carmeniin ja päätyy lopulta liittymään osaksi romaniyhteisöä. Josén rakkaus on pakkomielteistä ja omistavaa. On varsin ilmeistä, että hän haluaa Carmenin enemmänkin ihannoimanaan haavekuvana kuin todellisena ihmisenä.

Garanča tekee Carmenina kiihkeän ja vivahteikkaankarhean roolityön. Hän tuo ns. femme fatalena tunnettuun Carmeniin syvyyttä, herkkyyttä ja myös luontaisen olemuksensa salaperäisyyden luoden magnettisen hahmon, josta on oopperan reilun kolmituntisen aikana lähes mahdoton irrottaa katsettaan.

garanca-in-act-ii-of-carmen

Garančaa kuvaillaan New York Timesin kritiikissä seuraavasti:

As she has risen to stardom over the past decade the Latvian mezzo-soprano Elina Garanca has been one of the most frustrating singers in opera. There are few voices as sheerly lovely as hers: a smooth, evenly produced instrument, rich but not heavy, with high notes that penetrate without blaring. And yet there are few blanker performers than Ms. Garanca, few gulfs as wide as that between her technical capacity and interpretive flair.

Voisin epäillä, että kyseinen kritiikin kirjoittanut Zachary Woolfe on nähnyt aivan eri oopperan kuin minä. Näköjään mielipiteitä tosiaan on monia, sillä en voisi kuvitella Garančaa sopivampaa mezzosopraanoa rooliin. Garancan upea, syvänsamettinen ja voimakas äänikin on kuin luotu Carmenia varten.

Yritin kovasti etsiä netistä feminististä analyysia Carmenista, sillä koen hänet jo historiallisessa kontekstissaan hyvin kiehtovaksi hahmoksi. Pohdin myös, että nykyvalossahan hänen roolinsa on aika stereotyyppinen, marginaalisesta kulttuurista tuleva estoton ”villi”, joka viettelee ja turmelee valkoisen miehen. Osa oopperan katsojista onkin kokenut aikoinaan Carmenin juuri häpeämättömänä viettelijättärenä, joka manipuloi ja tuhoaa Don Josén elämän. Ajan kuluessa näkemys Carmenista vahvana, itsellisenä naisena on kuitenkin onneksi vahvistunut.

kuva_ken_howard:met

Oopperana Carmen on omalla tavallaan myös vertauskuva siitä, miten ns. fragile masculinity niin fiktiivisessä kuin todellisessa historiassamme ja ikävä kyllä myös meitä nykyään ympäröivässä kulttuurissamme yhä ilmenee. Carmen ei alistu, ei anna kenenkään hallita itseään ja tämä on Don Josélle ja hänen miehisyydelleen lopulta niin sietämätöntä, että hän murhaa naisen.

Jotenkin näen Carmenin teoksena vertauskuvana myös rakkaudesta. ”Love is a rebellious bird that no one can tame.” laulaa Carmen kuuluisassa habanerassaan. Rakkautta tai rakkauden kohdettaan ei voi omistaa. Rakkauden henkeä ei voi kahlita, sen vapautta voi vain ihailla ja kunnioittaa.

(Videon ”L’amour est un oiseau rebelle” tuskin esittelyjä kaipaa!)

Kuten aina on MET:in tuotanto viimeiseen asti hiottu, upeita lavasteita ja valosuunnittelua myöten. Minulle jo entisestään tuttu Roberto Alagna on myös harvinaisen sopiva valinta Don Josén rooliin. Hän luo luonnollisuudellaan ja lähes leppoisalla karismallaan varsin luontaantyötävästä roolistaan huolimatta yllättävän monitahoisen kontrastin Carmenille.

En ihmettele sitä, että Carmen on eräs kaikkien aikojen suosituimmista ja esitetyimmistä oopperoista. Se on koskettava, viihteellinen ja ajatuksia herättävä – kaikkea tätä yhtä aikaa.

Kapellimestari: Yannick Nézet-Séguin; Ohjaus: Richard Eyre Lavastus ja puvustus: Rob Howell; Avustava puvustus: Irene Boham; Valot: Peter Mumford; Koreografia: Christopher Wheeldon
Rooleissa: Elīna Garanča (Carmen), Roberto Alagna (Don José), Barbara Frittoli (Micaela), Teddy Tahu Rhodes (Escamillo)

Kesto n. 3 tuntia

Kuvat: Metropolian Opera / Ken Howard

Viittaamani The New York-times kritiikki.

Event Cinemassa on tulossa mm. NT live: Salome 14.8 ja kaksiosainen NT live: Angels in America. Tutustu ohjelmistoon!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s