Kirkkautta ja lempeä, sielusta sieluun

Ennen syventymistä tällä hetkellä kovasti odottamiini kirjauutuuksiin (joista useimmat ilmestyvät vasta myöhemmin keväällä), tahtoisin nostaa vielä valokeilaan muutaman mieleeni jääneen helmen viime vuodelta. Näistä minuun teki vaikutuksen etenkin Janne Kuusen Sielusta Sieluun. Tämä hieno teos olisi mennyt minulta todennäköisesti ohi ilman tyttöystäväni suositusta.

sielusta_sieluun

Sielusta sieluun on Kuusen sukutrilogian toinen osa, joka toimii erinomaisesti myös ilman trilogian ensimmäistä, Kasvoista kasvoihinteosta. Romaanissa tarkastellaan kahden eri aikatason tapahtumia, jotka romaanin lopussa nivoutuvat toisiinsa. Näkökulmahenkilöinä ovat talvisodan aikaa elävä, Lotta Svärd-järjestössä itseään etsivä Aune Kaskivuori ja Marit Bern, jonka elämässä 1970-luvun sosialistiset aatteet ja taideopinnot Itä-Berliinissä nousevat merkittävään rooliin.

Kuusi on kertojana lahjakas ja romaanin hienous on juuri sen yksityiskohtaisessa ja tarkkanäköisessä ajankuvauksessa. Juonenkuljetus on tiivistä, tapahtumarikasta ja tunnelmallista. Romaanin hieman yli kolmensadan sivun pituuden aikana ehtiikin tapahtua valtavasti.

Itse luin romaanin yhden päivän aikana, sillä se piti tiiviisti otteessaan. Aunen ja Maritin hahmot tulevat todella lähelle lukijaa ja tapahtumien sijoittuminen Suomenkin lähihistoriaan tekee kokonaisuudesta kiehtovan ja kiinnostavan. Itse vanhahtavan kerronnan ystävänä nautin myös romaanin kielestä valtavasti.

Sielusta sieluun kuvaa koskettavasti sitä, miten toive joukkoon kuulumisesta, juurettomuuden kokemukset, sattumat ja rakkaus ohjaavat ihmisen elämää ja valintoja. Samalla se on myös tälläkin hetkellä ajankohtainen ja ajatuksia herättävä kommentaari fundamentalismia ja aatteellista ehdottomuutta kohtaan.

 

Janne Kuusi
Sielusta sieluun
Like 2016
romaani
320 sivua

lempi

En ole varma, millaisena houkuttimena tämän toteaminen romaania kohtaan toimii mutta vaikka herkkä olenkin niin harvoin purskahdan suoranaiseen parkuun lukiesssani. Näin kuitenkin kävi Minna Rytisalon esikoisromaanin kohdalla.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat Lapin sodan aikoihin. Lempi on nuori, hehkeä ja myös varsin hyväosainen kauppiaan tytär, joka heittäytyy äkilliseen avioliittoon Sodankylän Pursuojan syrjäkylälle tilan nuoren isännän Viljamin kanssa.

Rytisalo kertoo Lempin tarinaa kiehtovasti jättäen itse romaanin päähenkilön vaille sanoja tai kertojanääntä. Lempistä muodostuu kuitenkin vahva ja monin tavoin ristivalotettu hahmo, joka on jättänyt jälkensä ja sanoisinko, polttomerkkinsä jokaisen romaanin henkilön elämään.

Romaani koostuu kolmesta osasta, joista jokainen valottaa tapahtumia ja romaanin tematiikkaa eri näkökulmasta, eri näkökulmahenkilön silmin. Suosikkinini näistä on osista ensimmäinen ”Viljami”, joka tämän suuren tunteenpurkauksenikin synnytti. Viljami on vain yksinkertaisesti niin riipivän kauniisti, raadollisesti ja paljaasti kirjoitettu, niin täynnä tunnetta, että vastaavaa kohtaa harvoin nykykirjallisuudessa.  Tarinankerrontaa voimakkaimmillaan.

Olen tavallaan kiitollinen siitä, että jostain merkillisestä syystä välttelin tätä jo monen tahon suitsuttamaa romaania vuodenvaihteeseen saakka. Jätin jopa siitä ilmestyneet bloggaukset ja arvostelut lukematta. Oli jotenkin huikean voimakas kokemus lukea se kaiken ”kohun” jälkeen vaikka aavistinkin jo etukäteen, että tulen siitä pitämään. Minä todella rakastin sitä. Se on ehdottomasti eräs viime vuoden mieleenjäävimmistä romaaneista.

 

Minna Rytisalo
Lempi
Gummerus 2016
romaani
234 sivua

9789513189976_frontcover_final

Riitta Jalonen on valinnut romaaniinsa aiheeksi Suomessa hieman vieraamman uusiseelantilaisen kirjailijan Janet Framen (1924–2004). Framen tarina on tosin suomalaisille tuttu uusiseelantilaisen Jane Campionin ohjaamasta elokuvasta Enkelin kosketus (An Angel at My Table, 1990).

Framea hoidettiin aiheetta skitsofreenikkona kahdeksan vuoden ajan psykiatrisessa Seacliffin sairaalassa. Hän sai laskujensa mukaan 217 sähköshokkia, hänen tärkeimmät ihmissuhteensa ja lukemisharrastuksensa kiellettiin, jopa lobotomiaa hoitona harkittiin. Karu totuus Seacliffin olosuhteiden ja hoidon brutaaliudesta paljastui Framelle vasta myöhemmin. Julkaistuaan ensimmäisen Owls Do Cry-teoksensa hän hakeutui hoitoon toiseen mielisairaalaan, jossa hänen aikaisempi diagnoosinsa kyseenalaistettiin täysin.

Jalosen kirja on ylistyslaulu luovuudelle ja taiteen sekä etenkin kirjoittamisen voimalle ja merkityksellisyydelle. Henkilöhistoriallisena romaanina se on harvinaisen väkevä, lyyrinen ja taidokas. Samalla se on puheenvuoro siitä, kuinka tärkeää on ympäröivistä olosuhteistakaan välittämättä pitää kiinni siitä, minkä kokee todelliseksi kutsumuksekseen.

Itselläni kesti aika kauan päästä romaaniin sisälle, joten mitään pikaista bussilukemista se ei todellakaan ole. Suosittelenkin romaania hetkiin, jolloin lukijalla on kunnolla aikaa uppoutua sen maailmaan ja nauttia Jalosen voimakkaasta ja Framen sisäistä maailmaa kunnioittavasta kerronnasta.

 

Riitta Jalonen
Kirkkaus
Tammi 2016
romaani
347 sivua

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s