Siivekäs Eva Green ja eriskummalliset lapset

Havahduin elokuvan taustoja kartoittaessani siihen, että olen todellakin seurannut Tim Burtonin uraa jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Hänestä onkin tullut niin erottamaton osa kulttuurillista identiteettiäni, etten enää oikein edes tiedosta hänen merkitystään luovuudelleni ja taiteelliselle näkemykselleni. Samalla identifoin hänet yhä ohjaajana voimakkaasti Saksikäsi Edwardin kaltaisiin minua sydänjuuria myöten koskettaneihin elokuviin ja hänen viime vuosien aikaiset tuotoksensa ovat jääneet minulle etäisemmiksi.

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille olikin kohdallani hieno muistutus siitä, mihin alunperin ihastuin Burtonin maailmassa. Samalla elokuva kuitenkin tuntuu myös jotenkin liian tutulta.

Tarinan keskiössä on teini-ikäinen Jake (Asa Butterfield), jonka isoisä menehtyy erikoisissa olosuhteissa. Jake löytää isoisänsä kuolleena, silmät irrotettuina ja uskoo samalla nähneensä metsässä salaperäisen ja kauhean selittämättömän olennon, eräänlaisen hirviön.

Jake matkustaa isoisänsä historian ja tämän kertomien tarinoiden inspiroimana isänsä kanssa Walesiin. Hän on erityisen kiinnostunut tarinoissa esiintyneen lastenkodin yliluonnollisia kykyjä omanneista lapsista ja heidän vihollisistaan, jotka hänen vanhempansa tosin ovat leimanneet vain kiertoilmaisuiksi isoisän maailmansodassa kokemille kauhuille.

df_15493g

Lastenkoti onkin tuhoutunut pommituksissa jo syyskuussa 1943. Jake kuitenkin kohtaa lastenkodin karismaattisen ja salaperäisen johtajan Neiti Peregrinen (Eva Green) ja sen ikinuoret, persoonalliset asukkaat eräänlaisen aikasilmukan kautta, jossa sama päivä toistuu yhä uudelleen. Heidän uhkanaan ja vastavoimanaan ovat eriskummallisia ihmisiä hämäräperäisiin tarkiotuksiinsa metsästävät kuoriot ja heidän karmivat liittolaisensa, kalmiot.

En ole hämmästynyt, että Burton ihastui juuri tähän Ransom Rigssin esikoisromaaniin ja päätti ohjata sen ja sen kahden jatko-osan pohjalta elokuvan. Riggs käsittelee samannimisessä romaanissaan Burtonin aiemmasta tuotannosta tutuksi tullutta tematiikkaa, ulkopuolisuutta, erilaisuutta, selviytymistä, oman paikkansa ja merkityksensä löytämistä. Riggsin luoma maailma on myös hyvin burtonmaisen nyrjähtänyt ja tummasävyisen yllätyksellinen, herkkyyttään ja humaanisuuttaan menettämättä.

Suomessa on ilmestynyt vain kirjasarjan ensimmäinen Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (2012), kustantajanaan Schildts & Söderströms. Toivottavasti elokuvan todennäköinen menestyminen täällä tuo luettavaksi myös käännökset sarjan jatko-osista.

Olen lukenut S&S:n kustantaman käännöksen ja pidin siitä paljon. Luin sen harvinaista kyllä lähes välittömästi elokuvan nähtyäni, sillä jäin kaipaamaan lisää syvyyttä ja sävyjä eriskummallisten lasten maailmaan. Myös aikasilmukan käsite jäi itselleni elokuvasta sen verran hämäräksi, että toivoin alkuperäisteoksen valottavan aihetta.

Elokuvaversion käsikirjoittanut Jane Goldman on ottanut alkuperäisen tarinan suhteen varsin vapaat kädet. Paljon on muutettu, ehkä turhankin paljon. Toisaalta etenkin elokuvan visuaalisuuden ja tarinankerronnan soljunnan kannalta muutokset ovat ymmärrettäviä.

MISS PEREGRINE'S HOME FOR PECULIAR CHILDREN

Elokuvassa mieleenjäävintä ja hienointa ovat juuri eriskummalliset lapset kuten ilmaakin kevyempi, rautaisissa saappaissa kulkeva Emma ja Horace, jonka näkemiä enneunia muut lapset voivat katsella pojan silmästä projisoidun uni-elokuvan kautta. Myös Neiti Peregrinellä on oma kykynsä, hän osaa muuttua linnuksi ja pystyy hallitsemaan aikaa. Erityisen vaikutuksen minuun teki erinäisten sydänten kanssa läheisesti operoiva muita lapsia arvoituksellisempi ja tylympi Enoch.

Elokuva on ihastuttava mutta kärsii jokseenkin siitä, että monet sen ideat ovat jo varsin käytettyjä. Toisaalta syy liialliseen tuttuuteen on myös alkuperäisessä romaanissa, joka kierrättää kylläkin taidokkaasti jo monesta fantasiatarinasta tuttuja aineksia.

Rakastan Burtonin elokuvien tunnelmallisuutta ja visuaalista herkullisuutta mutta tuntuu, että hän on alkanut liikkua jokseenkin turhan turvallisten reittien kautta, jo liian uskollisena omalle tyylilleen. Samalla myös tuntuu, että hän on menettänyt jotain olennaista uransa alkuaikojen elokuvien karheudesta ja rohkeudesta.

MISS PEREGRINE'S HOME FOR PECULIAR CHILDREN

Elokuvan upein roolisuoritus on ehdottomasti Eva Green loistavasti roolitetussa nimiroolissaan. Hänen ylväs ja samalla eteerinen olemuksensa sekä karheansamettinen äänensä ovat kuin luotuja Neiti Peregrinelle.

Elokuva on myös visuaalisesti aivan lumoava kokonaisuus! Erityismaininnan tahtoisin antaa loppupuolen tivolissa tapahtuvalle taistelukohtaukselle, joka on niin värikäs ja mielikuvituksellinen, että hyrisen sitä muistellessanikin.

Moitteistani huolimatta, pidin kuitenkin elokuvasta valtavasti. Rakastan sen sadunomaisuutta ja sitä ettei se edes koeta olla ironinen tai camp. Se on fantasiaa ja satua eikä edes kaipaa logiikan ja järjen maailmaa raameikseen.

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (USA 2016)

Ensi-ilta: 30.9.2016
Kesto: 2h 08 min
Ikäraja: 12
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s