Romaani kuin veitsenterä tikkunekun sisällä

Emma Clinen Tytöt on kuin tikkunekku, jonka sisällä olevan veitsenterä ruostumista seuraa kauhistuneena voimatta tai haluamatta kuitenkaan irrottaa siitä katsettaan. Odotin kirjan käännöstä kauan, mikä on tavallaan hämmentävää, koska olin jättänyt mielikuvani siitä pelkän kannen ja lyhyen englanninkielisen esittelytekstin varaan. En oikeastaan tahtonutkaan perehtyä kirjaan sen syvemmin, sillä joskus on kiehtovaa sukeltaa jo mielikuvien ja toiveiden rakentamaan todellisuuteen ja tarkastella, millaiseen maailmaan lopulta päätyykään.

Lumoudun herkästi monenlaisten feminiinien olentojen maailmaa kuvaavasta fiktiosta, olivat he sitten cis-, transnaisia tai muuten feminiinisiä piirteitä omaavia ja/tai omaksuvia hahmoja. Heidän välistään intensiteettiä, yhteyttä, romantiikkaa ja rakkauttakin kuvaavat tarinat vetävät minua puoleensa magneetin lailla. Ehkä siksi odotinkin tätä romaania niin suuresti, sillä olin luonut mielessäni sille jo raamit, joiden keskiössä aikuisuuden kynnyksellä säröilevät tytöt elävät ja hengittävät. Olin osittain oikeassa, mutta jotain olennaista mielikuvistani jäi puuttumaan.

Laulut lietsoivat minun omaa oikeamielistä murhettani, kuviteltua ykseyttäni maailman perimmäisen traagisuuden kanssa. Miten ihanaa minusta olikaan tuskitella sillä lailla, ruokkia tunteitani kunnes ne kasvoivat sietämättömiksi. Halusin että koko elämä tuntuisi yhtä kuumeiselta ja pakahduttavan merkitykselliseltä, niin että jopa värit ja sää ja maut olisivat täyteläisempiä. Sitä laulussa luvattiin, sitä ne luotsasivat minusta esiin.

Tytöt on kertomus Pohjois-Kaliforniassa 1960-luvulla elävästä varsin tavanomaista elämää elävästä Eviestä, joka ihastuu mielikuviinsa puistossa näkemistään villeistä, boheemeista, salaperäisistä tytöistä. Erityistä vetoa hän tuntee särmikkääseen ja kiihkeän epäsovinnaiseen Suzanneen, jonka kautta hän tutustuu muihinkin jengin jäseniin.

Kaupan käytävät näyttivät ihan uusilta, kun juominen oli sumentanut ajatukset hahmottomiksi. Valojen jatkuva välke, likaisia sitruunapastilleja roskiksessa, meikit järjestettyinä miellyttäväksi, fetistisiksi rykelmiksi. Avasin huulipunan korkin kokeillakseni väriä ranteen iholle, niin kuin lukemani mukaan kuului tehdä. Oven kello helähti. Katsoin äänen suuntaan. Tulija oli se mustatukkainen tyttö puistosta, farkkukankaiset tennarit jalassa, yllään mekko josta oli leikattu hihat pois. Kiihtymys kulki lävitseni. Kuvittelin jo täyttä päätä, mitä sanoisin hänelle. Hänen äkillinen ilmaantumisensa loi päivään tiivistä merkityksellisyyttä, auringonpaiste sai uudenlaista painoa.

Evie mystifoi tytöt ja salakavalasti myös erikoislaatuisen, huumeiden ja yhteiskunnan rajamailla elävien jäseniensä koossapitämän ja värittämän ranchin, jossa tytöt asuvat. Heidän epämääräisen karismaattisena ja manipulatiivisena johtajanaan toimii Russell, tyttöjä huomattavasti iäkkäämpi mies. Russell on eräänlainen hipin, harrastelijamuusikon, kulttijohtajan ja nistin sekoitus, johon kuten koko romaaniinsa Cline on saanut inspiraatiota Charles Mansonin tarinasta.

Aurinko paistoi peltiseinäisiin ulkorakennuksiin ja hajotti savun ilmasta. Joku sytytteli jatkuvasti sammuvaa suitsuketikkua. Russell katsoi meitä jokaista vuorollaan kun istuimme koko ryhmä hänen jalkojensa juuressa, ja minä punastuin kun hänen katseensa osui minuun – hän ei näyttänyt yllättyvän paluustani. Suzanne kosketti selkääni kevyesti, omistavasti, ja hiljenin niin kuin elokuvateatterissa tai kirkossa. Tietoisuus hänen kätensä kosketuksesta oli melkein halvaannuttava. Donna sormeili punaista tukkaansa. Punoi suortuvia tiukoiksi pitsimäisiksi palmikoiksi, halkoi haaroittuneita latvoja huonoilla kynsillään.

Tytöt on kirpeänsuloinen ja kuumeinen kuvaus kiihkeästä toiveesta kuulua joukkoon ja kohota jollain tavoin tavanomaisen, arjen yläpuolelle. Samalla se on viiltävä ja traaginen psykologinen tutkielma siitä, millaiseen valtaan haavoittuvainen ja voimassaan näennäisen yhteenkuuluva ihmisjoukko voi kohottaa johtajansa. Se on romaani siitä, millaista verkkoa ihmiset voivat kutoa välilleen ja millaiseen verkkoon he voivat sitä täysin edes tiedostamatta vangita itsensä.

Suostuin iloisesti vääntelemään merkityksiä, lukemaan merkit tieten tahtoen väärin. Tuntui, että jos tekisin mitä Suzanne pyysi, se olisi paras lahja mitä koskaan voisin hänelle antaa, se vapauttauisi hänet vastaamaan tunteisiini. Samalla laillahan hän oli ansassa kuin minäkin, tavallaan, mutta en minä sitä koskaan ymmärtänyt, siirtyilin vain helposti siihen suuntaan, mihin hän minua ohjaili. Niin kuin siinä puulelussa, jota olin kallistellut yrittäen pakottaa kolissevaa hoopeakuulaa maalattuihin reikiin, pyrkien voittotulokseen.

Cline on hyvin aistillinen ja sensorinen kirjoittaja. Tytöt vilisee toinen toistaan herkullisempia ja vivahteikkaampia kuvauksia ja vertauskuvia. Nautin tästä aivan valtavasti ja kuten ystävälleni hehkutinkin, romaania lukiessa tuntui hetkittäin kuin olisi päätynyt unelmiensa karkkikauppaan missä makuja, sävyjä ja toinen toistaan ihanampia aistimuksia on loputtomiin! Clinen kieli on makeaa ja ihanaa unohtamatta kuitenkaan sen särmikkyyttä, se on kuin samettiin kiedottua hiekkapaperia. Hänen tyylinsä kirjoittaa luo kerronnalle juuri sille sopivan intensiteetin ja lumovoiman. Samalla se myös myös taidokkaasti korostaa sitä, että tapahtumat kuvataan kokemattoman ja idealistisen nuoren näkökulmasta.

Kirjan kaksi aikatasoa tuovat tarinaan syvyyttä tosin jo keski-ikäisen Evien tarinaa lukiessani myönnän odottaneeni malttamattomana hyppäystä takaisin kuusikymmentäluvulle, tyttöjen kiehtovaan elämään. Cline on itse kommentoinut aikatasojen valintaa sillä, että tahtoi kertojana tarkastella tapahtumia myös etäämmältä, jo ikääntyneen kokijan näkökulmasta. Kaksi aikatasoa kieltämättä tuovat tarinaan lisää autenttisuutta ja myös jännitystä lukijan arvellessa, mihin menneisyyden tapahtumiin ikääntyneemmän Evien ajatukset ja reagointi tilanteisiin viittaavat.

Minä todella rakastuin tähän romaaniin. Se on kokonaisuudessaan voimakas ja mieleenjäävä lukukokemus, josta jo tekeillä olevaa elokuvaa odotan myös malttamattomana.

 

emmacline-1024x816
Emma Cline

 

Emma Cline
Tytöt

The Girls
suom. Kaijamari Sivill
Otava 2016
romaani
304 sivua

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s