Helen Macdonald kohottaa surun siivilleen

Näin Helen Macdonaldin Helsinki Lit -tapahtumassa aiemmin keväällä, jolloin myös mielenkiintoni hänen H niinkuin Haukka -romaaniaan kohtaan heräsi. Olin kuullut romaanista aiemminkin mutta Macdonaldin säkenöivän karismaattinen olemus sekä älyä ja lämmintä huumoria kipinöivät ajatukset kirjastaan jäivät mieleeni siinä määrin, että maltoin tuskin odottaa mahdollisuutta syventyä itse teokseen. Ajatus luonnontieteitä, kulttuurihistoriaa ja omaelämänkerrallisuutta sekoittavasta kirjahybriksestä kiehtoi myös minua paljon. Romaani onkin luokiteltu Gummeruksen sivuilla tieto- ja harrastekirjoihin.

Romaanissa minäkertoja, noin nelikymppinen englantilainen juuri työttömäksi yliopistovirastaan jäänyt Helen hankkii kesytettäväkseen nuoren haukkanaaraan, jonka nimeää Mabeliksi. Pakastin on täynnä haukanruokaa, puhelin on suljettu, katse kiinnittyy ilahtuneen hämmentyneenä ja odottaen petolintuun. Alkaa vaiherikas ja vivahteikas matka kohti haukan kesyttämistä ja samalla Helenin sisintä.

Helenin läheinen ja rakas isä on kuollut äskettäin yllätyksellisesti saaden hänet on käpertymään suruunsa, masentumaankin. Haukat ovat kiehtoneet Heleniä lapsesta saakka ja myös hänen isänsä on jakanut tämän kiinnostuksen tutustuttaen Helenin haukankesytyksen maailmaan. Ensimmäisen haukkansa Helen onkin saanut jo 12-vuotiaana.

Taustansa ja kokemuksensa rohkaisemana Helen päätyy kanahaukkaan, metsästyshaukoista vaikeimmin koulutettavaan. Helenin ja haukan ensikohtaaminen on kirjassa hengästyttävä, pysäyttävällä intensiteetillä kuvailtu.

”Toinen sarana avattu. Keskittymistä. Ääretöntä varovaisuutta. Päivänvalo huuhtoo laatikkoa. Kynnet raapivat, uusi tömäys. Ja sitten taas uusi. Tömps. Siirappimaiseksi muuttunut tahmea ilma, tomuhiukkasia. Viime sekunnit ennen taistelun alkamista. Ja kun viimeinen rusetti on avattu, mies ojentaa kätensä laatikkoon, ja suhisevien siipien, jalkojen ja kynsien kaoottisessa ryskeessä, kimeän piipityksen keskellä, kaiken tapahtuessa yhtä aikaa, hän nostaa laatikosta valtavan, valtavan, haukan, ja samalla hetkellä, oudon yhteensattuman kautta, päivänpaiste tulvahtaa yllemme, ja kaikki on yhtä kirkkautta ja raivoa. Haukan juovikkaat, pieksevät siivet, ilmaa pilkkovien, tummakärkisten käsisulkien terävät harittajat, höyhenet, jotka ovat koholla kuin kiukkuisen piikkisian piikit. Kaksi valtavaa silmää. Sydämeni muljahtaa. Haukka on silmänkääntötemppu. Matelija. Langennut enkeli. Korppikotka väritetyn bestiaarin sivuilta. Jotain kirkasta ja kaukaista, kuin veteen vajoava kulta.”

Romaani rinnastaa kauniisti ja monisyisesti haukankesytyksen Helenin läpikäymään suruprosessiin. Tämä allegorinen elävänä väreilevä taso onkin mielestäni romaanin suurin rikkaus. Se on läsnä, mutta sitä ei alleviivata ja lukija voi kokea romaanin sen kirkastamana mutta myös lukuisten muiden merkitysten heijastumien valaisemana. Tasoja romaanissa on monia ja samalla se on syvän henkilökohtainen kuvaus Helenin sisäisestä maailmasta.

Macdonald on taidokkaasti luonut kirjaansa monia kerroksia, niin henkilökohtaista kuin historiallista faktaa ja paljon kiehtovaa luontotietouttakin. Hänen tietämyksensä metsästyslintujen kasvattamisen traditiosta ja historiasta on vahvaa ja tulee romaanin henkilökohtaisuuden kautta lähelle lukijaa. Mukana on myös luokkayhteiskunnan havainnointia ja naisen yhteiskunnallisen aseman pohdintaa.

Haukan kasvatus on tunnetusti haastavaa. Se vaatii taitoa ja tietoa eikä haukkaa voi kesyttää pakottamalla, tuomalla sitä liian lähelle inhimillistä kokemusmaailmaa. Kasvattaja kulkee haukan rinnalla, petolinnun ja ihmisen erillisyyttä ymmärtäen ja kunnioittaen.

Yhteiselo Mabelin kanssa eristää Helenia ympäristöstään, jopa sen inhimillisestä lämmöstä ja ihmissuhteista. Tuntuu kuin kasvattaja tahtoisi sulautua yhteen haukkansa kanssa ja muistutus siitä, että haukka on kuitenkin pohjimmiltaan Helenin vanki tuo tähän ajatukseen varsin traagisen sävyn.

Macdonald on kommentoinut haukankesytyksen suhdetta surutyöhönsä sekä tapana olla lähempänä kuollutta isäänsä että keinona ottaa etäisyyttä suruunsa. Eräänlainen paradoksi mutta juuri surutyön kuvauksena kaunis ja tosi. Läheisyys ja etäisyys välittyvätkin kirjan sivuilta syventäen hienovireisesti sen luomia vaikutelmia Helenin läpikäymistä tunteista, ajatuksista ja muistoista.

Villi, kahlitsematon, kuin eräänlainen tunteiden ja viettien hallitsematon maailma kohottaa siipiään Helenissä haukan kautta. Se luo ympärilleen erillisyyttä ja yksinäisyyttä ollen samalla kuitenkin erottamaton osa häntä – ja haukkaa. Hänellä on erityislaatuinen hiljalleen luotu kontakti Mabeliin, jonka kautta suhteen syventyminen villieläimeen on mahdollista. Hänellä on potentiaalia olla se, jonka kädeltä juuri tämä haukka voi lopulta lennähtää hetkelliseen vapauteen kuitenkin valmiina singahtamaan takaisin hänen luokseen, vankeuteen. Tämä onkin haukankesytyksen tavoite, luoda niin vahva ja samalla sensitiivinen side eläimeen, että se vapaaehtoisesti palaa takaisin omistajansa luo, hänen valtaansa.

Side Helenin ja haukan välillä on vahva ja silti kahden maailman erillisyyden haastama.

Näillä sanoilla koetan myös ilmaista kirjan herättämiä pohdintojani siitä, kuinka tunteistamme kaikkein raastavimmat, alkuvoimaisimmat, tuhoisimmatkin ovat vain pohjimmiltaan osa meitä, osa sisäistä kaanoniamme, jota voimme lähentyä ja johon voimme halutessamme luoda ymmärrystä, yhteyttä. Ilman tunteiden luonteen kohtaamista ja kunnioittamista ja ymmärrystä siitä etteivät ne koskaan voi täysin rinnastua puhtaaseen järjen ja logiikan maailmaan, ei lähentyminen niihin ole mahdollista tai se on ainakin hyvin vaikeaa. Vertauskuvallista tasoa tarkastellen Mabelin voikin nähdä Helenin surutyön ytimen ja sisäisen maailman liikahdusten kuvauksena. Pelottavana, uhkaavana ja samalla mahdollisuutena kärsivällisyyteen, kasvamiseen, lentoon pyrähtämiseen. Surua täytyy kunnioittaa, sitä ei voi vain äkkiä repiä auki, irrottaa kokijastaan, valjastaa tahtonsa alle. Samalla sitä on myös tärkeää kannatella, niin sen voimassa kuin sen herkkyydessäkin.

Oman tarinansa rinnalla Helen kuljettaa pientä elämänkerran kaltaista kertomusta myös haukankesyttämistä harrastaneesta kirjailija T.H. Whitesta (1906-1964), joka tunnetaan kuningas Arthurin tarinasta kertovasta The Once and Future King -kirjasarjastaan. Eläessään hän kätki homoseksuaalisuutensa, joka oletettavasti heijastui myös hänen haukkansa käsittelyn julmuuteen ja ehdottomuuteen. White lumoutui haukastaan ja samalla henkisesti väisteli, kammoksui sitä. Unohtamaton on Macdonaldin kuvaama kohtaus, jossa White pelkää haukkansa lentävän hänen kasvoilleen, iskevän silmiin kiinni. Kiehtova allegoria eräänlaisesta surusta tämäkin.

Vaikka Macdonald rinnastaakin Whiten tarinan omaansa nostaen sen eettistä problemaattisuutta näkyvästi pintaan, ei se vie huomiota pois siitä, että oma kyseenalaisuutensa on myös Helenin toiminnassa. Vaikka Helenin kasvatusmetodit poikkeavat paljon Whiten vastaavista ja hän selkeästi kunnioittaa Mabelia syvästi jään pohtimaan, onko oikein pyydystää villi eläin ja kouluttaa tätä mm. nälässä pitämällä, sitomalla ja huputtamalla. Haukan pyydystäminen ja kesyttäminen eroaa kuitenkin esim. lemmikkieläimen pitämisestä.

Monet kirjasta lukemani blogikirjoitukset ovat pohtineet tätä kysymystä ja myös oma mieleni on askarrellut sen parissa. Olisi kuitenkin mielestäni jokseenkin kaksinaismoralistista olla syvästi järkyttynyt haukankesytyksen yksityiskohdista kulttuurimme ollessa niin monin tavoin luonnosta ja eläinten kunnioituksesta etääntynyt esim. tehoeläintuotannon muodossa. Monet näistä karsinoihinsa ahdetuista eläimistäkin ovat aikoinaan olleet villejä ja vaeltaneet ympärillämme näennäisen kaukana luontoäidin helmoissa.

”Ajattelen millaisia villieläimet meidän mielikuvissamme ovat. Ja miten ne häviävät – eivät vain luonnosta, vaan myös ihmisten arjesta – ja miten tilalle tulevat niitä esittävät painetut ja ruutuun heijastuvat kuvat… Raadollinen, verinen yhteiseloni Mabelin kanssa on kaukana nykyajan pidättyväisestä, etäännytetystä luontokäsityksestä… Olen tehnyt haukasta osan ihmiselämää ja ihmiselämästä osan haukan elämää, ja sen ansiosta haukka on minusta tuhat kertaa monisyisempi ja ihmeellisempi kuin se muuten olisi… Mabel on todellinen, se pystyy vastustamaan ihmisen siihen asettamia merkityksiä”.

Kaiken yhteiselon emotionaalisen rikkauden ja antoisuuden rinnalla haukan vankina pitäminen ja kesyttäminen on myös vaikeaa ja haastavaa niin Helenille kuin Mabelillekin. Haukan kanssa metsästäminen on primitiivistä ja rajua sillä haukka todellakin tappaa saaliinsa petoeläimen lailla. Mieleen jäävät kohtaukset, joissa Mabel metsästää omaehtoisemmin, katoaa Helenin katseelta tuhoa aiheuttaen.

Metsästyskuvausten lomassa Macdonald pohtii syvemmin ihmisen nykyaikana helposti vääristyvää luontosuhdetta. Herääkin kysymys, tarvitseeko nykyajan ihminen villieläimen näin lähelle itseään ymmärtääkseen sen maailmaa tavalla, joka avaa hänet kyseenalaistamaan aikamme vallitsevaa luontosuhdetta ja muistamaan eläinmaailman arvokkuuden? Niinkö vieraantuneita me todella olemme? Annammeko arvoa vain sille, jonka voimme tavalla tai toisella inhimillistää?

”Kun seison siinä kirja avoimena käsissäni, vannon pyhästi, etten ikinä alenna haukkaani hierogflyksiksi, historialliseksi hahmoksi tai unohdetuksi roistoksi. En tietenkään. En minä pysty. Koska se ei ole ihminen. Siinä tärkein läksy, minkä Mabelin kanssa vietetyt kuukaudet ovat minulle opettaneet: maailma on täynnä asioita – kallioita, puita ja kiviä, ruohoa ja kaikkea mikä mönkii ja juoksee ja lentää. Ne kaikki ovat sitä mitä ovat, mutta tehdäksemme niistä ymmärrettäviä itsellemme me annamme niille merkityksiä, jotka pönkittävät omaa maailmankuvaamme. Mabelin kanssa ollessani olen oppinut, että oman ihmisyytensä tiedostaa selvemmin, jos on kokenut edes kuvitelmissaan, millaista on olla olematta ihminen. Ja olen myös oppinut, miten vaarallista on luulla, että jonkin olennon villi elinvoima olisi samaa villeyttä, jonka me ihmiset siihen yhdistämme. Kanahaukka on kuoleman, veren ja hurmeen ympäröimä olento, mutta sitä ei voi syyttää julmuuksista. Haukan epäinhimillisyyttä kuuluu vaalia koska se, mitä haukka tekee, ei liity mitenkään meihin”.

H niinkuin Haukka on saanut osakseen paljon kiitosta ja ylistystä ja on totisesti huomionsa ansainnut. Se on huomioitu lukuisilla arvostetuilla kirjapalkinnoilla ja sen oikeudet on myyty yli kahteenkymmeneen maahan Japanista Brasiliaan ja laajasti Eurooppaan.

Macdonaldin luoma kokonaisuus on monilla tavoin taidokas, kirjan ääreen pysähtymään kutsuva ja myös lukijaansa haastava. Ruuskan käännös on upea ja Macdonaldin elegantin herkkää, voimakasta kieltä ja ilmaisua kunnioittava. Macdonaldia voi kiittää myös siitä, kuinka hän hetkittäin onnistuu asettamaan lukijansa kuin Mabelin katseen taakse, osaksi petolinnun mentaalista kokemusmaailmaa. Rajat Helenin, Mabelin ja lukijan välillä limittyvät ja hämärtyvät. Sivujen kääntyessä suru ja kaipaus Helenin sydämessä hälvenevät, kohoavat siivilleen.

Tähän loppuun vielä Aaro Hellaakosken runo Haukka kokoelmasta Elegiasta oodiin (1921), haukankesytykseen liittyvää eettistäkin pohdintaa sivuamaan.

Haukka

On tilaa taivahalla.
On äärtä yllä, alla.
Tuul’ viuhuu siivissäni mun
ja aurinko on mun.
Ei viha, ystävyys
mun luokseni voi kantaa,
ei talvi, kesä, syys
voi mitään mulle antaa;
mun on vain totuus ylhäinen,
jääkylmä, ikuinen.
Mun silmäni ei pettäneet
ma vaikka katsoin aurinkoon,
mun siipeni ei uupuneet
vaikk’ yli vuorten noussut oon.
Mun kotini on avaruus,
mun määräni on jumaluus,
Kun uuvun kerran, putoan,
ma korkealta putoan.

 

macdonald_helen_kirjailijakuva
Helen MacDonald Kuva: Marzena Pogorzaly

Helen MacDonald
H niinkuin Haukka
H is for Hawk
Suomentanut Irmeli Ruuska
Gummerus 2016
romaani
376 sivua

 

Lisätietoa haukkametsästyksestä

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s