Noble Savage haastaa valkoisen katseen kääntymään itseään kohden

Uljas! Magneettinen! Monitahoinen! Vaikuttava!

Kaikilla näillä sanoilla voisin kuvailla Sonya Lindforsinteosta Noble Savage, johon onnekseni ehdin saada lipun. Teoksen näytökset myytiin loppuun nopeasti. Lindfors on ollut viime aikoina paljon näkyvillä myös mediassa. Hänen pohdiskelevia ja vivaihteikkaan älykkäitä haastattelujaan on ollut ilo lukea.

Noble savage luo teoksena mustan näyttämön, jossa valkoinen ja valkoisuus herättävät toiseuden tunteita. Termi Noble Savage on peräisin 1600-luvulta ja merkitsee jaloa villiä. Termin merkitys avautuu monella tavoin teoksen aikana.

Teoksen keskiössä elävät sen tekijöiden, afro-suomalaisten taiteilijoiden tavat viedä valkoista katsojaa asemaan, jossa hän voisi hetken ajan kokea samankaltaista toiseutta, joka on osa tekijöiden ja heidän viiteryhmänsä päivittäistä elämää. Lindforsin lisäksi lavalla nähdään näyttelijä/rap-artisti Deogracias Masomi, näyttelijä Amira Khalifa sekä tanssitaiteilijat Ima Iduozee, Esete Sutinen ja Julian Owusu.

Noble Savage uudelleenkeskittää rodullistettua kehoa luoden sille vastaavan vallan, joka lähtökohtaisesti lepää valkoisen kehon yllä. Se tuo mustuutta pois marginaalista. Se muuttaa näkökulmaa, yllättää ja haastaa katsojansa. Tämän se tekee vivahteikkaasti ja monenlaisia eri tasoja havaiten ja esiintuoden.

noblesavage

Tarkastelun alla ovat niin sosiokulttuuriset valtasuhteet kuin näennäisen pienet arkipäiväiset tilanteetkin ja erilaisten kulttuurien kohtaamiset. Kulttuurin kommentaarina Noble Savage onkin pohjattoman rikas ja uskon sen avautuvan monelle katsojalle eri tavoin. Erityisen koskettava uskon sen olevan juuri heille, jotka voivat samaistua näkökulmiin ja lähtökohtiin, joista Lindfors on teoksensa dramaturgiaa luonut. Kuten Lindorfs on itse sanonutkin, teos on ennen kaikkea ”meiltä meille”. On myös hyvä muistaa, että Noble Savage on toinen koskaan Suomessa tehty tanssiteos, jossa kaikki esiintyjät ovat mustia.

Jos pohditaan Noble Savagea terminä ja katsotaan kauas historiaan, paljon on muuttunut mutta todella paljon soisi vielä muuttuvan. Mustan kehon tila näyttämöllä on yhä hyvin värittynyt. On haastavaa saada valkoinen katse tiedostamaan ja katsomaan itse itseään, sen sijaan, että se olisi valkoisen katsojan positiosta katsoen keskiössä, subjektiivisena katsojana, jälleen mustuutta toiseuttaen. Pyrin tiedostamaan tämän teoksen äärellä. Samalla tunnen kuinka kunnioitukseni tätä työryhmää kohden kasvaa ja syventyy entisestään. Olen kiitollinen, että voin valkoisena suomalaisena kokea juuri tämän teoksen, osana tätä yleisöä.

noble_savage_5_sanna_kaesmae

Pohdin myös sitä, kuinka sisäänkirjautuneita ja lähes näkymättömiin urautuneita tietyt valtasuhteet ja merkityssisällöt kulttuurissamme ovat. On paljon rasismia, jota tiedostaakseen täytyy todella pysähtyä ja kyseenalaistaa oppimaansa ja kokemaansa.

Lainaan itse Lindorfsin sanoja: ”Teosta ei ole tehty valkoisesta positiosta tai valkoiselle katseelle, sen sijaan se yrittää manata valkoisuuden näkyväksi.

Valkoisuuden hegemoniaa voi alkaa purkaa vasta kun sen olemassaolo tiedostetaan.

Uskon ja toivon että valkoinen katsoja, joka on tieten tahtoen tullut katsomaan kyseistä teosta voisi edes tämä yhden teoksen verran, kahden tunnin ajan sallia sen, että tämä teos on meiltä meille.

Musta näyttämö, jossa valkoisuus ei ole keskiössä. Jopa katsomo on rakennettu niin, että jokainen katsoja on sivustakatsoja. Teos pakenee yhtä keskipistettä.”

Mustuuden (ja oikeastaan kaiken valkoisuudesta poikkeavan) herättämät mielikuvat elävät yhä median ja kulttuurimme kuvastossa vahvoina. Pinnalle nousevat kuin varkain mielikuvat uhkasta ja kesyttömyydestä, jotka kärjistyvät äärimmilleen rasistisessa ilmapiirissä ja käytöksessä. Lindforsin teos on tärkeä, niin poliittisesti kuin taiteellisestikin. Juuri siinä se arvokkuus onkin. Se luo jotain, mikä on samalla sekä vahvan kantaaottavaa ja ravistelevaa että taiteellisilla tasoilla herkistävää ja käsinkosketeltavan todellista.

noble_savage_3_sanna_kaesmae

Itse olen vaikuttunut erityisesti Noble Savagen monipuolisuudesta mitä tulee itse tanssiin ja koreografiaan. Hieman rujostakin butoh-tyylisestä tanssista vaihdetaan luontevasti herkkään ja kauniin sulavaan liikekieleen. Noble Savagessa on paljon sellaista, jonka kautta tanssitaiteen intensiteetti ja intiimiys tiivistyvät kuin kristallisen kirkkaiksi, ajan lähes täysin pysäyttäviksi hetkiksi.

Aino Kosken lavastus on tyylikäs ja yksinkertaisuudessaankin voimakas. Erityismaininnan tahtoisin antaa Erno Altosen valosuunnittelulle, joka on teoksen ensiminuuteista lähtien aivan fantastinen! 
Kaapelitehtaan pannuhalli toimii myös tilana todella hyvin. Se luo Noble Savagen tanssille avaruutta ja tilaa säilyttäen samalla sen käsinkosketeltavan ja energisoidun tunnelman. Teos alkaa läsnäololla ja vangitsevuudella, jonka se säilyttää voimallisesti läpi koko pituutensa.

Sonya Lindfors: Noble Savage

Ohjaus ja konsepti: Sonya Lindfors
Esiintyjät: Ima Iduozee, Amira Khalifa, Sonya Lindfors, Deogracias Masomi, Julian Owusu, Esete Sutinen
Valosuunnittelu ja musiikki: Erno Aaltonen
Äänisuunnittelu ja musiikki: Jussi Matikainen
Lavastus: Aino Koski
Pukusuunnittelu: Sanna Levo
Videosuunnittelu: Timo Wright, Laura Jantunen
Dramaturginen tuki: Maryan Abdulkarim
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Sonya Lindfors
Residenssit: Villa Karo (Benin), Koneen Säätiö / Saaren kartanon residenssi
Kesto: 1 h 40 min
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s