Ann Heberleinin Toinen Minussa on väkevä ja vangitseva kuvaus kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä

”Kenelle soittaa kun ei jaksa elää? Kenelle soittaa kun ei halua elää? Huomatkaa muotoiluni, se on tärkeä. En kaipaa kuolemaa. En halua kuolla. En haikaile kuolemaa. En ole mikään Werther-tyyppi, enkä pidä itsemurhaa jonakin eksistentiaalista merkitystä kantavana radikaalina vapautena. Minulle itsemurha on ennemmin pakkoajatus. Ei. Minä en halua kuolla. Elämästä minä en selviä. Rehellisesti sanottuna pelkään kuolemaa. Pelkään tyhjyyttä, sitä että kaikki loppuu, ikuisuutta. Pelkään aika monia asioita ja usein pelkoni liittyvät iäisyyteen.”

annheberlein2

Ote on Ann Heberleinin kirjasta En tahdo elää, en vain jaksa kuolla (2010). Luin kirjan viime kesänä ja se teki minuun valtavan vaikutuksen. Kirjassa Heberlein käsittelee kaksisuuntaista mielialahäiriötä, josta olin aiemmin lukenut paljon niin artikkeleja kuin tietokirjallisuutta, mutta teos omalla tavallaan ensi kertaa konkretisoi sairauden minulle. Teki sen näkyvämmäksi, verevämmäksi. Se on hyvin henkilökohtainen, rehellinen ja avoin. Se on manian kuvauksessaan kuumeinen ja riipivä, syvän masennuksen kertojana kiivas ja lohduton.

’’Mun aivot toimii täydellisesti, kun mä olen hypomaaninen. Suurimman osan mun väitöskirjasta mä olen kirjottanu maanisena. Mä kykenen mihin vaan. Mä saan kaiken minkä mä haluan. Mä rakastun intohimoisesti. Mä voin lentää Roomaan puolen tunnin varoitusajalla. Mä voin harrastaa seksiä tuntemattoman miehen kanssa ravintolan vessassa.
Impulssiostos: omakotitalo, 160 neliötä.
— Ei ole kysymyksiä, on vain vastauksia.

Heberlein on kotimaassaan Ruotsissa tunnettu ja myös voimakkaita reaktioita särmikkäillä mielipiteillään herättänyt teologian tohtori ja etiikan tutkija. Hän on puhunut julkisuudessa paljon niin kulttuurista kuin eettisisten pohdintojensa hallitsevista teemoista kuten syyllisyydestä ja pahuudesta. Hän ei ole myöskään hiljentynyt raiskauskokemuksestaan ja on kertonut mielialahäiriöstään avoimesti ja häpeilemättä. Tämä sama avoimuus välittyy väkevästi myös Emmi Pesosen ja Juhana Von Baghin yhdessä dramatisoimasta yhden hengen monologinäytelmästä Toinen minussa.

Dialogi rakentuu Heberleinin sisäisen puheen varaan. Välillä Heberleinin mielen liikkeitä ja ajatuksia kommentoivat nauhurilta kuuluvat hänen miehensä, lääkärinsä ja lapsensa äänet. Pesosen monologissa ovat läsnä arki, juhlat ja elämää tulvillaan olevat kohtaamiset kunnes sairaus jälleen kääntää esiin seuraavaa sivua, sekoittaen mielivaltaisesti edellisen sanoja. Mania ja masennus ovat aina läsnä.

VR:n itäsiipi on tilana kiinnostava ja pelkistetty. Tila on pieni ja intiimi, jota Ville Virtasen voimakas, silti hienovireinen valosuunnittelu entisestään korostaa. Pesonen valloittaa karismallaan, koko tilaa lähes uhmakkaasti käyttäen. Hän riisuutuu, heittäytyy, antautuu roolihahmolleen. Erityisen voimakas on hetki, jona hän repäisee vaaleat pitkät kutrinsa, peruukin päästään ja kaiuttumista kohoaa Rammstein:in Sonne.

Alle warten auf das Licht
fürchtet euch, fürchtet euch nicht
die Sonne scheint mir aus den Augen
sie wird heut nacht nicht untergehen —

(All waiting for the light
have fear, fear not
the sun shines out of my eyes
she will not go down tonight)

Pesonen heittäytyy Heberleinin ihon alle vimmalla ja intensiteetillä. Hänen kasvonsa ovat kuin vedenpintaa, mielialat aaltoilevat ennakoimattomasti maniasta syvään depressioon, kaoottiset ajatukset risteilevät, syyttävät, armahtavat, palvovat, kiittävät… ja haluavat tappaa kantajansa. Hetkittäin näen Pesosen silmien kimaltavan Heberleinin kyynelistä.

annheberlein3

Kuten Heberleinin sanatkin toteavat, psyykkinen sairastaminen ei ole runollisen romanttista, ei ylevää. Se on kylmälle kylpyhuoneen lattialle tuupertumista, elämän ja kuoleman rajalle polvistumista, hyväksymistä ja yhä uudelleen lyödyksi tulemista. Se on usein myös oikean diagnoosin odottamista, pelkoa, epäilyä, uhkaa. Se on alituiseen itsestään muistuttavaa tunnetta toiseudesta. Mutta se on myös elämää ja toivoa, valoa.

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä on arviolla viidellä prosentilla väestöstä. Koen, että tällaiset teokset ovat arvokkaita, niin itsenäisinä taideteoksina kuin avartavina kokemuksina siitä, millainen vaikutus psyykkisella sairaudella on elämään ja arkeen. Toivottomuuteen näytelmä ei kuitenkaan pääty, hiljaisuuteen kylläkin. Ja se hiljaisuus on tiheää, tunnin intensiteetin kasvattamaa ja tulvillaan tunnetta, sen ei tahtoisi koskaan päättyvän.

Ann Heberlein : Toinen minussa

Esiintyjä: Emmi Pesonen
Miehen ääni nauhalla Seppo Pääkkönen, Lääkärin ääni nauhalla Jussi Lehtonen, lapsen ääni nauhalla Sonja Westerberg
Ohjaus ja tila: Juhana von Bagh
Valo ja äänisuunnittelu: Ville Virtanen
Pukusuunnittelu: Auli Turtiainen, Saija Siekkinen
Naamioinnin suunnittelu: Jari Kettunen

Rammsteinin lyriikat ja käännös englantiin
Lue lisää kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s